Tampereen kaupunki harkitsee Tampere-talon laajennusurakkaa koskevan kiistan viemistä oikeuteen. Kaupunki vaihtoi kesällä urakoitsijaa, koska kaupungin mielestä alkuperäinen urakoitsija Jatke oli tehnyt virheitä ja jäänyt jälkeen aikataulusta.

Kaupunki ja urakoitsija ovat eri mieltä siitä, mitä korvataan ja miten.

– Lakimiehet ovat neuvotelleet kiistanalaisista asioista. Mitään sovintoesitystä ei ole vielä saatu aikaiseksi. Tilanne on auki, sanoo Tampereen Tilapalvelujen rakennuttamispäällikkö Jukka Kauppinen.

Jatkeen toimitusjohtaja Hannu Anttonen ei kommentoi asiaa millään tavalla riitatilanteen vuoksi. Anttonen aloitti Jatkeen toimitusjohtajana viime vuoden loppupuolella heti sen jälkeen, kun rakennuskonsernin hallitus vapautti entisen toimitusjohtajan Hannu Lokan tehtävästään. Yhtiön mukaan päätös syntyi yhteisymmärryksessä Lokan kanssa.

Monitoimisalin matto vaihdettiin joulun välipäivinä

Tampereen Tilakeskus eli nykyinen Tilapalvelut solmi urakkasopimuksen Jatkeen kanssa lokakuussa 2015. Kauppisen mukaan ongelmat alkoivat pian sen jälkeen.

Laajennuksen piti olla valmis keväällä 2017. Kaikki tilat otettiinkin käyttöön huhtikuussa. Tampereen kaupungin mielestä moni asia oli kuitenkin vielä kesken tai huonosti tehty. Uusi urakoitsija korjaa virheitä edelleen.

– Joulun välipäivinä ison monitoimisalin matto vaihdettiin. Lisäksi on tehty maalaus- ja ovihommia, Kauppinen sanoo.

Varmaan täytyy urakoitsijoiden valinnassa neuvotella tarkemmin ja laittaa kovemmat kriteerit. Jukka Kauppinen

Kauppisen mukaan uuden monitoimisalin Dueton induktiosilmukan silmukat näkyivät maton läpi. Lisäksi matossa oli viiltoja.

Ennen uuden maton asentamista silmukat upotettiin betoniin ja päälle laitettiin uusi tasoite. Myös salin ovien äänieristyksessä oli kaupungin mielestä puutteita.

Auditorion siirtokatsomo jää jumiin ja natisee kesken esitysten

Myöskään uuden Maestro-auditorion katsomo ei kaupungin mielestä täytä laatuvaatimuksia. Maestro on Tampere-talon uusi ylpeys, jonka suurista ikkunoista avautuu näköala Sorsapuistoon.

– Kun katsomoa avataan, se menee linkkuun ja jumiin. Yhden henkilön piti pystyä ohjaamaan moottoreilla katsomo auki ja kiinni, mutta nyt tarvitaan enemmän henkilökuntaa, Jukka Kauppinen sanoo.

Katsomo myös natisee häiritsevästi, kun joku poistuu kesken tilaisuuden.

Tamperetalon Maestro-salin katsomo
Tampere-talon Maestro-salin siirtokatsomon tekniikka ei toimi toivotulla tavalla.Terri Niemi / Yle

Tila on suunniteltu niin, että esimerkiksi puhetilaisuuksien aikana katsomo on auki ja teatteri- tai tanssiesityksen aikana se siirretään sivuun. Korjaustöitä on hidastanut se, että Tampere-talon uudet tilat ovat koko ajan kovassa käytössä.

Tampere-talon johto ei kommentoi ongelmia

Tampere-talon toimitusjohtaja Paulina Ahokas sanoo, että hän ei halua kommentoida julkisuudessa urakan viivästymisen mahdollisesti aiheuttamia hankaluuksia. Ahokas sanoo, että Tampere-talossa töissä olevat ammattilaiset huolehtivat, että asiat sujuvat asiakkaiden kannalta parhaalla mahdollisella tavalla.

Ahokkaan mukaan laajennusurakka on Tilapalvelujen ja urakoitsijan välinen asia. Ahokas sanoo, että Tampere-talo puuttuu kyllä aina tilanteeseen, jos joku asia hankaloittaa heidän toimintaansa. Ahokkaan mukaan heidän yhteistyönsä Tilapalvelujen kanssa on sujunut hyvin.

”Aikataulu oli haastava”

Aamulehti kirjoitti Tampere-talon remontista syntyneestä riidasta elokuun alussa. Silloin Jatkeen entinen toimitusjohtaja Hannu Lokka arvosteli Tilakeskusta suunnittelun ongelmista. Tilakeskus oli muun muassa vaihtanut arkkitehtitoimiston kesken kaiken.

Urakoitsija sanoi, että alkuperäisessä aikataulussa pysyminen oli vaatinut yö- ja pyhätöitä, mikä maksoi suunniteltua enemmän.

– Aikataulu oli haastava, mutta se oli urakoitsijalla urakkasopimusta tehtäessä tiedossa, Kauppinen vastaa nyt syytöksiin.

Ulkokuva Tampere -talosta
Maestro-auditorion suurista ikkunoista aukeaa näkymä Sorsapuistoon.Jousia Lappi / Yle

Laajennusurakan jälkityöt jatkuvat ainakin tulevaan kesään saakka. Kevään aikana kunnostetaan viallista julkisivulevytystä. Maestron siirtokatsomo on tarkoitus vaihtaa toiseen ensi kesänä. Samalla tilan puulattia joudutaan korjaamaan. Lattia on laikukas ja paikoin irti.

Tampereen Tilapalvelujen rakennuttamispäällikkö Jukka Kauppisen mukaan urakasta voi ottaa oppia tulevia varten.

– Varmaan täytyy urakoitsijoiden valinnassa neuvotella tarkemmin ja laittaa kovemmat kriteerit, että valittavilta urakoitsijoilta löytyy referenssikohteita sekä toimintavarmuutta ja kykyä, Kauppinen sanoo.