Nuori mies nappaa isot puntit käsiinsä ja alkaa kääntää hauista. Katse seuraa tiiviisti liikerataa kuntosalin peilin kautta. Ylös, alas, ylös, alas.

Vartalo on kuin veistos.

Kukaan ei voi aavistaa, että joitakin vuosia sitten tuo sama keho makasi koomassa vailla toivoa henkiin jäämisestä. Aivovamman arvet eivät näy ulospäin, mutta 21-vuotias Lassi Lappi tuntee ne joka päivä.

– Väsyneenä alan änkyttää, ja kesken lauseen tulee ajatuskatkoja. Ajatus vain häviää. En muista mitään, olen koko ajan väsynyt ja hajamielinen, Lappi kertoo.

Iso ruusutatuointi kietoo miehen vasemman käden uumeniinsa. Kukkien alla on kahleet ja kuvan keskellä päivämäärä, jota reunustavat siivet. 16.7.2011 oli päivä, joka muutti nuoren miehen elämän.

– Halusin tatuoinnin, joka ei ala kaduttaa. Se päivä on osa minua koko loppuelämäni.

Viimeinen päivä

Kesä 2011 oli poikkeuksellisen lämmin. 15-vuotias Lassi Lappi vietti poikaporukassa aurinkoista päivää kaverinsa mökillä Haminan lähistöllä Klamilassa.

– Pelasimme korttia ja saunoimme. Se oli tosi kiva päivä, Lappi kertoo.

Illemmalla pojat hyppäsivät mopojensa selkään ja lähtivät ajamaan kohti Haminaa. Matkalla pysähdyttiin ostamaan evästä. Siihen loppuvat Lassi Lapin muistikuvat.

Lappi ja hänen paras kaverinsa Tuomas ajoivat liian lähellä toisiaan, ja mopot osuivat yhteen. Lappi suistui tieltä ojan yli ja ruusupensaikon läpi. Sitten hän iskeytyi pää edellä valkoisen omakotitalon seinään.

Iskälle sanottiin, että kuolen. Lassi Lappi

Sisällä talossa kuului pamaus, taulu putosi seinältä ja keittiötuolit siirtyivät pois paikoiltaan. Talon asukkaat tulivat ulos katsomaan, mitä oli tapahtunut.

Tuomas kaatui maahan, hänen farkkunsa repesivät.

Lapilta repesivät aivot. Hänen kypäränsä oli palasina, ja hän oli vajonnut koomaan.

Ei toivoa

Ambulanssi kiidätti pojan Kotkan keskussairaalaan. Sairaalassa tilanteen vakavuus selvisi nopeasti. Kypärä ei ollut ainoa asia, joka oli palasina. Pään magneettikuvat kertoivat, että Lapin aivot olivat repeilleet useammasta kohdasta.

Poika siirrettiin teho-osastolle Helsingin Töölöön. Lääkärit eivät uskoneet hänen selviävän.

– Iskälle sanottiin samana iltana, että kuolen.

Kun selvisi, ettei hän välttämättä kuolekaan, seuraava ennuste oli, ettei hän kävele enää ikinä.

Lappi makasi hengityskoneessa viikon. Hengitystoimintojen palauduttua hänet siirrettiin Lastenklinikalle, josta hän heräsi.

– En muista siitä hetkestä mitään.

Äiti, isä ja hoitohenkilökunta huomasivat, että vasen puoli pojan kehosta ei liikkunut ollenkaan. Törmäyksen voimasta päähän tullut isku oli ollut niin voimakas, että hän oli halvaantunut.

Diagnoosi oli synkkä. Aivohalvaus, kasvohalvaus ja raajahalvaus. Lappi menetti puhekykynsä, ja hänen vasen silmänsä sokeutui.

– En tuntenut kosketusta. Jos hymyilin, oikea puoli nousi ylös mutta vasen puoli pysyi paikallaan.

Lapin kanssa kolaroinut Tuomas vetäytyi viikkokausiksi huoneeseensa. Hän syytti onnettomuudesta itseään.

Jääkiekkounelma

Lappi oli kuukausia sänkypotilaana. Hänellä oli vaipat, ja hän tarvitsi apua kaikkeen. Kun kriittisin tilanne oli ohi, hoitaja ja isä nostivat Lassin tarvittaessa pyörätuoliin ja veivät vessaan. Hänet pestiin suihkusängyssä.

Muiden armoilla oleminen kävi pojan voimille. Hän pohti, että olisi parempi päästä kokonaan pois.

– En pystynyt tekemään muuta kuin makaamaan sängyssä ja katsomaan telkkaria. Kävi mielessä, että olisi paljon helpompaa, jos ei tarvitsisi enää tehdä yhtään mitään. Mutta en pystynyt tekemään itsellenikään mitään, kun en pystynyt liikkumaan. Se oli todella vaikeaa aikaa.

Kun Lapin kuntoutus alkoi, hänen puheensa oli pelkkää mongerrusta. Hän ei osannut muodostaa sanoja eikä sitoa kengännauhoja. Kuuden ammattilaisen työryhmä teki töitä hänen toimintakykynsä palauttamiseksi.

– Jouduin opettelemaan kaikki perusasiat kuten kävelemisen, puhumisen ja hymyilemisen uudestaan.

Kuntoutus alkoi purra nopeasti, ja samalla pojan mieliala kohosi. Lappi alkoi miettiä rakasta jääkiekkoharrastustaan. Haaveissa siinsi ura ammattilaisena.

– Olin lätkässä tosi hyvä, vaikka itse sanonkin. Tuli hyvä fiilis. Suurin motivaationi kuntoutumiseen oli, että pystyisin pelaamaan vielä jääkiekkoa.

Sitten lääkärit sanoivat, ettei Lassi voisi enää koskaan pelata jääkiekkoa. Riski pään tärähtämiseen olisi liian suuri. Arvet aivoissa voisivat revetä.

Kun jääkiekko vietiin minulta, tuntui siltä, etten olisi edes elänyt koskaan. Lassi Lappi

5-vuotiaasta asti jääkiekkoa pelanneen pojan maailma murskaantui.

– Olin laittanut kaiken vapaa-aikani jääkiekkoon. Kun se vietiin minulta, tuntui siltä, etten olisi edes elänyt koskaan. Kymmenen vuotta elämästäni pyyhittiin pois.

Lassi päätti, että lääkärit olivat väärässä.

– Minut on kasvatettu niin, että aina pitää voittaa ja yrittää loppuun asti. Ikinä ei anneta periksi. Sillä tavalla olen aina elänyt.

Keskiarvo romahti

Onnettomuus tapahtui kesälomalla, jonka jälkeen Lapin oli tarkoitus siirtyä peruskoulun 9. luokalle. Elokuussa kaverit jatkoivat koulunkäyntiä Haminassa.

Lappi opiskeli aluksi tunnin päivässä sairaalakoulussa. Hänellä oli yksityisopettaja.

– Oppitunnin jälkeen minun oli aina pakko nukkua kahden tunnin päiväunet. Väsymys oli niin suurta.

Puolen vuoden sairaalajakson jälkeen poika pääsi kotiin, ja joulukuussa hän palasi omaan kouluunsa Haminaan. Aluksi hän kulki koulumatkansa taksilla. Lumien sulettua hän sai luvan alkaa kävellä kouluun.

– Kävelin matkat äidin ja isän kanssa. Se on ymmärrettävää varmaan ekalla luokalla, mutta minä kävelin heidän kanssaan 16-vuotiaana.

Lappi hyväksyi aivovamman melko nopeasti osaksi elämäänsä, mutta koulussa luokkakaverit eivät osanneet suhtautua siihen.

– He heittivät jotain retard-juttuja eivätkä ymmärtäneet, kuinka pahasti se loukkasi. Aina, jos tuli jotain sanaharkkaa, sain kuulla olevani vammainen. Se meni ihon alle ja vei itsetuntoni.

Lappi oli aina ollut hyvä koulussa, mutta joulutodistuksen keskiarvo oli 6,9. Se oli huonoin todistus, jonka hän oli koskaan saanut.

Kevään aikana poika nosti kovalla työllä keskiarvonsa yli kahdeksaan ja aloitti ammattilukion. Kaikki ei kuitenkaan ollut hyvin.

Jatkuva väsymys

Lappi huomasi, että hänelle oli jäänyt onnettomuudesta paljon oireita.

– Minulla oli oltava tarkka vuorokausirytmi. Jos nukkumaanmenoaika tai ruokailu heittivät tunnilla, menin ihan sekaisin.

Pahinta oli jatkuva väsymys. Sen vuoksi opettajat antoivat Lapille vapauksia.

– Jos minua alkoi väsyttää tunnilla, sain lähteä kävelemään koulun käytäville. Söin lukiossa kolme lämmintä ruokaa kahden tunnin välein, että jaksoin käydä koulua, Lassi sanoo.

He heittivät jotain retard-juttuja. Aina, jos tuli jotain sanaharkkaa, sain kuulla olevani vammainen. Lassi Lappi

Myös muistin kanssa oli ongelmia. Lapilla oli herätyskello muistuttamassa ruokailuajoista, ja hän joutui myös näkemään koulun eteen ikätovereitaan enemmän vaivaa.

– Kaverit saivat saman numeron kuin minä, vaikka eivät lukeneet kokeisiin. Olin itse lukenut koealueen kolme kertaa.

Eniten vaikeuksia oli matematiikassa. Jos aamulla oli yksi tunti matematiikkaa, Lappi nuokkui loppupäivän. Hän nukkui aina koulun jälkeen ja välillä myös koulussa. Kaverit alkoivat kaikota ympäriltä.

Tylsää seuraa

Lapilla ja hänen kavereillaan oli ollut tapana kokoontua yhden kaverin autotalliin viettämään iltaa. Enää Lassi ei kuitenkaan jaksanut valvoa viikonloppuisin muiden kanssa.

– Kun istuimme iltaa, muut joivat alkoholia. Minä en juonut, koska pääni ei kestä sitä. Onnettomuus tuhosi aivosolujani muutenkin niin paljon. Kun kello tuli varttia vaille kymmenen, lähdin kotiin nukkumaan.

Koulussa tuntui pahalta kuunnella, mitä muut olivat tehneet loppuillan. Lassia ei lopulta enää pyydetty mihinkään.

– Minua pidettiin tylsänä seurana. En tehnyt sitä, mitä muut tekevät. Se tuntui pahalta, kuka nyt haluaisi olla yksin.

Paras kaveri Tuomas, jonka kanssa Lappi oli kolaroinut, kuitenkin jäi. He ovat tunteneet toisensa pienestä asti.

– Puhuimme onnettomuuteen liittyvät asiat läpi vasta 20-vuotiaina. Hän syytti törmäyksestä pitkään itseään, mutta sanoin ettei se ollut hänen syynsä. Sen jälkeen halasimme.

Kehitin kropasta itselleni suojakuoren, ja aloin rakentaa itsetuntoani uudestaan sitä kautta. Lassi Lappi

Lassi keskittyi kuntouttamaan itseään niin, että pystyisi palaamaan jääkiekkoilijaksi. Hän pääsikin takaisin joukkueeseensa.

– Olin jo opetellut kävelemisen ja puhumisen uudestaan. Sitten jouduin opettelemaan vielä luistelemisen.

Taidot eivät kuitenkaan olleet enää entisellään. Ensin Lassi putosi ykkösketjusta nelosketjuun. Joukkueen pistepörssin kuningas ei saanut edes yhtään syöttöpistettä. Lopulta hän ymmärsi, että hänen olisi luovutettava.

– Minun olisi pitänyt harjoitella todella paljon, että olisin pärjännyt. Se ei enää ollut minua varten. Itkin sitä monet illat ja yöt. Se oli kova paikka.

Kuntoutuksensa kautta Lassi oli alkanut käydä säännöllisesti kuntosalilla. Aluksi se ei ollut kehonrakennusta, vaan kevyiden liikesarjojen loppuun suorittamista fysioterapeutin valvovan silmän alla. Voimien kasvaessa myös vastukset kasvoivat, ja ahkeran kuntoilun tulokset alkoivat näkyä.

– Näin peilin kautta tuloksia ja halusin niitä lisää. Jäin siihen koukkuun. Kehitin kropasta itselleni suojakuoren, ja aloin rakentaa itsetuntoani uudestaan sitä kautta.

Lappi innostui harjoittelusta yhä enemmän ja alkoi lisätä kuvia itsestään Instagramiin. Siellä hän näki mainoksen erään mallitoimiston järjestämästä kilpailuista. Hän päätti osallistua.

– Sieltä ei tullut palkintoa, mutta sain jalan oven väliin.

Viime vuonna Lappi osallistui kehonrakennuksen ja fitnessin SM-kisoihin ja sijoittui miesten fysiikkasarjassa viidenneksi. Hän ei ollut sijoitukseen tyytyväinen.

– Ennen sitä halusin vain olla kunnossa ja näyttää hyvältä. Kilpaileminen ei ollut motivaationlähteeni salilla käymiseen, mutta nyt on.

Mallitoimiston kautta Lappi pääsi esiintymään erään yökerhon Ladies Night -tapahtumaan muutaman muun nuoren miehen kanssa.

– Tanssimme, nostatimme tunnelmaa ja vedimme kilpailuja. Olen aina tykännyt esiintyä ja olla huomion keskipisteenä, joten se oli tosi hauskaa.

Yksi tuona iltana otettu valokuva vei hänet kertarysäyksellä sisään mallipiirien ytimeen.

Mr. Young Finland

Mallitoimiston edustaja otti esiintyjistä kuvan, jonka Lapin kokeneempi mallikaveri jakoi Facebookiin. Mr. Finland -miesmallikisojen järjestäjä näki kuvan ja otti Lappiin yhteyttä.

– Hän pyysi minua osallistumaan kilpailun karsintoihin. Ajattelin, että tottakai osallistun.

Nuori mies matkusti Turkuun karsintoihin, joissa hänellä oli 11 kilpakumppania. Esiintymisten lisäksi miehet joutuivat tuomarien tenttiin. Se vaati Lapilta enemmän kuin muilta. Hän ei kertonut kilpailun järjestäjille tai tuomareille aivovammastaan.

– Kysymyksiin piti vastata tosi nopeasti ja hyvin. Aivovamma aiheuttaa sitä, että kerron asioita hirveän pitkästi. Välillä ajatus katkeili ja olin hajamielinen, mutta tilanne jännitti varmaan muitakin.

Neljä valittiin finaaliin. Lappi oli yksi heistä. Järjestäjä kysyi, haluaisiko hän osallistua myös alle 25-vuotiaille miesmalleille tarkoitettuun Mr. Young Finland -kisaan. Lappi halusi.

– Voitin sen koko homman. Sain myös yleisön suosikki -palkinnon.

Mallikisat imaisivat Lapin maailmaansa.

– Pidän siitä, kun menen lavalle ja kuulen, kun yleisö huutaa minulle tai muille jätkille. Se on kaikkein siisteintä, kun näen sen, että pystyn viihdyttämään yleisöä.

Lassi päätti jättää kotikaupunkinsa taakseen. Ammattilukiosta talonrakentajaksi valmistuttuaan hän oli hakenut kolme kertaa ammattikorkeakouluun opiskelemaan fysioterapeutiksi, mutta ei päässyt esivalintakokeesta kertaakaan läpi.

Nyt oli hyvä aika vaihtaa maisemaa.

Muistilappuja

Tämän vuoden alussa Lappi muutti Tampereelle.

Hän huomasi nopeasti, että aivovamma tuo haasteita asumiseen yksin kaukana perheestä. Haminassa äiti oli käynyt auttamassa Lassin asunnon siivoamisessa.

– Minun on mahdotonta lähteä tekemään mitään, mikä ei kiinnosta. Vaikka näen, että kämppä on likainen ja maassa on roska, en vain pysty tekemään sille mitään.

Onnettomuudesta on 6,5 vuotta aikaa, mutta aivovamma muistuttaa itsestään joka päivä. Nykyään Lappi muistaa syödä, mutta hänen asuntonsa on täynnä muistilappuja. Hänen on merkattava kaikki menonsa ylös lapuille ja kännykän muistutuksiin.

– Silti välillä unohtuu mennä. En välttämättä muista mennä esimerkiksi neuropsykologille, vaikka kännykkä hälyttäisi puolta tuntia aikaisemmin.

Lappi kantaa edelleen mukanaan kylmälaukkua, jossa on pari ateriaa mukana. Hän syö ja nukkuu aina samalla kellonlyömällä.

– Vuorokausirytmini on oltava säännöllinen.Yhdeksän tunnin yöunien lisäksi nukun 1-2 päiväunet. Jos unirytmi menee sekaisin, pilkin jatkuvasti. Univelan korjaamiseen voi mennä kaksi viikkoa.

Suuria unelmia

Lassi saa tällä hetkellä vakuutusyhtiöltä ansionmenetyskorvausta. Pian hänelle tehdään vammanarviointi, jonka perusteella vakuutusyhtiö päättää korvauksien jatkamisesta. Vaihtoehtona on, että Lassi laitetaan työkyvyttömyyseläkkeelle.

– En haluaisi työkyvyttömyyseläkkeelle, mutta väsymys ja osa neurologisista oireista on niin pahoja, etten ole täysin työkykyinen. Minun pitäisi löytää sellainen työ, jota pystyisin tekemään.

Nyt Lappi tekee satunnaisia mallintöitä. Mallipiirien kautta hän on saanut myös uusia, samanhenkisiä ystäviä. Helmikuun puolivälissä häämöttää Mr. Finland -finaali. Hän toivoo, että se avaa jälleen uusia ovia.

– En halua kertoa haaveitani, koska on noloa, jos ne eivät toteudukaan. Mutta olen sellainen ihminen, että tavoitteet ovat kaikissa asioissa tosi korkealla.

Välillä Lappi miettii, miksi juuri hänelle kävi huonosti. Hän uskoo, että onnettomuus kuitenkin kasvatti ja vahvisti häntä.

– Jos onnettomuutta ei olisi tapahtunut, en varmaankaan olisi tässä. En usko, että ilman sitä olisi tapahtunut näitä asioita, joita olen nyt elämässäni saavuttanut.