Turun ja Tampereen kaupungit ovat jo aloittaneet omistamiensa laajarunkoisten rakennusten rakenteellisen turvallisuuden arvioinnit. Reilut pari vuotta sitten voimaan tulleen lain mukaan hallien omistajien pitää tehdä asiantuntija-arvio niiden hallimaisten rakennusten turvallisuudesta, jotka on rakennettu ennen lain voimaantuloa.

Turku on ollut asiassa aloitteellinen jo ennen uuden lain voimaantuloa, ja tarkastuksia on tehty jo pitemmän aikaa.

– Kaupungin insinööriosasto on tehnyt luetteloa ja listausta arvioitavista rakennuksista, ja tältä pohjalta arvioinnit on käynnistetty, kertoo kaupunkikuva-arkkitehti Juha Kylliö Turun kaupungilta.

Varsinainen kiire asialla ei vielä ole, sillä lain mukaan arvioinnit pitää tehdä vuoden 2019 aprillipäivään mennessä. Esimerkiksi Helsingissä asian suhteen on edetty hitaammin. Rakennetun omaisuuden hallintapäällikön Sari Hildénin mukaan kaupunki ei ole vielä aloittanut nykylain mukaisia arviointeja.

– Olemme kuitenkin tehneet kaupungin omistamista halleista arviota muutama vuosi sitten Laukaassa tapahtuneen onnettomuuden jälkeen, Hildén kertoo.

Tampereen tarkastuslistalla tunnettuja rakennuksia

Tampereella arvioinnit ovat juuri käynnissä ja arvioitavia kohteita on parisenkymmentä. Turusta ja Helsingistä ei osattu vielä kertoa arvioitavien kohteiden tarkkaa lukumäärää.

Tampereella urheilu- ja uimahallien lisäksi kaupungin omistamia arvioitavia kohteita ovat esimerkiksi Tampere-talo, Rollikkahalli ja Ratinan stadionin pääkatsomon lippa, johon kaupunki suunnittelee samassa yhteydessä peruskorjausta.

Tampere pyrkii tekemään hallilain mukaiset tarkastukset pitkälti tulevan syksyn aikana. Alustavissa tarkastuksissa ei ole havaittu sellaisia vikoja tai puutteita, jotka aiheuttaisivat välitöntä vaaraa.

Alkuviikolla Yle uutisoi, että kymmenistä teräsrakenteisista halleista oli löytynyt riskirakenteita. Tampereen kaupungin nyt tarkastamat rakennukset eivät olleet kyseisellä listalla.