Toimittaja on tietämättään tehnyt aamulla oivan vaatevalinnan: sininen neuletakki tehnee kuulemma hyvän vaikutuksen otuksiin, joita tänne on tultu tapaamaan.

– Punainen on aggression väri, siitä nuo eivät pitäisi, sanoo Jouko Alhainen ja lähtee avaamaan tallinovea.

Pian humppilalaiselle pihamaalle kaakottaa joukko kanoja ja kukkoja. Hetken odottelun jälkeen tallista kuuluu äänekäs huuto ja lyhytsääristen seuraksi astelee kaksi kurkea. Kaverukset Kookka ja Sähikäinen tarkkailevat pihaa, mutta pysyttelevät isäntänsä takana.

– Nämä havaitsevat pienimmänkin asian, joka poikkeaa tavanomaisesta. Sähikäinen huomasi vieraan lähes heti ulos tultuaan, ja siksi se ei painellut juoksujalkaa keskelle pihaa kuten tavallisesti tekee, Alhainen selittää.

Ei kuitenkaan kestä kauaa kun uusi ihminen on havaittu vaarattomaksi ja pääsemme kävelylle. Sähikäinen suuntaa omille teilleen, mutta Kookka lähtee kävelemään vieressä kosketusetäisyydellä.

26 vuoden tanssiharjoitukset

Koiraskurki Sähikäinenkin on ollut porukoissa lähes vuosikymmenen ajan, mutta Kookka-rouvan kanssa Jouko Alhainen on elänyt jo yli neljännesvuosisadan. Kookka kuoriutui aikoinaan Puurijärven Isonjärven kansallispuistossa ja oli sen kesän ainoa lentokykyinen kurjenpoikanen – aina sorsanmetsästyskauden ensimmäiseen päivään saakka.

– Ei tiedetä tarkalleen loukkaantuiko Kookka haulista vai ääntä säikähtäessään, mutta joka tapauksessa sen vasemmasta siivestä on pysyvästi luu poikki.

Ei ihminen anna yhtä paljon anteeksi kuin Kookka antaa minulle. Jouko Alhainen

Kookka on elänyt koko ikänsä ihmisen kanssa. Jouko Alhainen on sen ykköskaveri ja jopa puolisoon verrattava kumppani.

– Jos pilkkaan tai ivaan Kookkaa niin se murjottaa. Kerran se käänsi niskaansa minulle päivätolkulla ennen kuin leppyi. Mutta ei ihminen anna yhtä paljon anteeksi kuin Kookka antaa minulle, saan elää virheineni ihan rauhassa, kuvailee Jouko Alhainen ihmisen ja kurjen suhdetta.

Miehen ja linnun päivittäisiin rutiineihin kuuluu muun muassa suhdetta lujittava paritanssituokio: Alhainen kumartelee kerkeästi ja kurkirouva hyppelehtii koreasti tervettä siipeään levitellen.

Tanssituokioihin ei mahdu muita, ja muutenkin Kookka saattaa olla mustasukkainen esimerkiksi Alhaisen vaimolle. Jos ihmisten juttutuokiot muuttuvat liian läheisiksi, ilmestyy väliin kurki.

Kurjet kuuluvat naapurikuvioihin

Mitä naapurit mahtavat ajatella pihamaan tanssituokioista?

– Kai ne ovat jo tottuneet. Ei tämä minun osakkeitani enää nosta tai alenna, Alhainen nauraa.

Naapureilla on ollut totuttelemista paitsi tanssiin myös Alhaisen hoidokkien ääneen. Kurjen huuto kantaa kauas, ja niinpä etäämmälläkin tiedetään koska isäntä saapuu kotiin tai lähtee sieltä.

Valtaosan ajasta kurjet pitävät kuitenkin matalaa rintaääntä, jonka ihminen erottaa vain parin metrin päästä. Jouko Alhainen rupattelee lintujen kanssa aamusta iltaan, sillä Kookka ja Sähikäinen ovat mukana kaikessa mitä laumanjohtaja tekee.

– Kukkapenkin laittamiseen saa tässä pihassa aina apua, sillä turvetta ravistellaan ja lujaa. Klapitöistä ei meinaa välillä tulla mitään kun nokat ovat jatkuvasti kiinni samassa puussa kuin minäkin.

Vanhat tutut tulevat tervehtimään

Siellä täällä talon pihamaalla näkyy pitkiä sulkia. Kurjet sulkivat joka toinen vuosi, ja näin käy myös Kookalle ja Sähikäiselle vaikka ne eivät tule enää koskaan siipisulkiaan tarvitsemaan. Muuttoaika näkyy kuitenkin niidenkin käytöksessä lajitovereiden lentäessä yli keväisin ja syksyin.

– Tiedän aina näiden käyttäytymisestä, että nyt on tulossa kurkia. Kookka ja Sähikäinen tunnistavat jo kilometrien päästä onko mukana tuttuja.

Eräs kurki tuli moikkaamaan kolmen vuoden jälkeen. Jouko Alhainen

Jouko Alhainen on hoitanut kurkia 35 vuoden ajan, ja vanhat hoidokit todella pysähtyvät tervehtimään muuttomatkoillaan.

– Kerran lähipellolle laskeutui yli 60 kurkea, ja tunnistin heti joukosta kaksi. Eräs kurki tuli moikkaamaan kolmen vuoden jälkeen. Se erkaantui lähipellolta porukastaan ja tuli viiden metrin päähän. Sen puoliso huusi kauempana että tule nyt pois, Alhainen muistelee.

Tuttu pihapiiri jää linnuille mieleen, mutta on Alhainen kohdannut tuttuja myös kaukana kotoa.

– Olin kerran keväällä korjailemassa Koijärven lintutornia kavereiden kanssa kun lähelle laskeutui kurkia ja eräs niistä tunnisti ääneni. Se tuli lähemmäs eikä selvästi ymmärtänyt miksi minä olin siellä. Se huusi tervehdykseksi pari tuntia täyttä kurkkua kunnes siltä meni ääni.

Isälinnun lentokoulu

35 vuoden aikana Jouko Alhainen on hoitanut useita kurkia takaisin siivilleen. Matkan varrella kettu on syönyt pari hoidokkia, ja isäntä on joutunut myös lopettamaan muutaman linnun, joiden vammat ovat hoidosta huolimatta pahentuneet.

Iloisempia puolia "isälinnun" osassa on esimerkiksi lentämään opettaminen.

– Lähdetään liikkeelle syvässä etunojassa, siirretään kädet taakse ja työnnetään päätä eteenpäin. Sitten juostaan lujaa ja tehdään lentoliikettä, Alhainen demonstroi pihamaalla autenttisen näköisesti.

Kookan ja Jouko Alhaisen yhteistyö pelaa myös tässä asiassa. Kun hoitolassa viimeksi oli lintuvauva, Nappula, huolehtivat ihminen ja lentokyvytön keinoemo yhdessä sen lentämään opettamisesta. Ja niin Nappula nousi siivilleen.

Muut lähtevät, Kookka pysyy

Kun hoidokki saa ilmaa siipiensä alle ja lähtee, ei Alhainen ole haikea vaan onnellinen.

– Kun kurki lähtee, olen helpottunut. Täällä pihalla ne saavat kuljeskella vapaana, mutta ovat silti henkisessä vankeudessa kun minä olen pomo. On hyvä, että ne lähtevät lajitovereidensa luokse, se on niiden elämän tarkoitus.

Entä sitten Kookka? Kurkirouva on jo 26-vuotias, eli varsin kypsässä iässä.

– Olen pitänyt sylissäni yli 50-vuotiasta hietakurkea, eli Kookallakin saattaa olla vielä pitkä elämä edessään. Lapseni ovat tosin sanoneet minulle, etteivät halua lintujani perinnöksi sitten joskus, kurkien kaveri nauraa.