Suuri joukko venäläisiä Jehovan todistajia on saapunut Helsinkiin kolmipäiväiseen aluekonventtiin. Syynä on se, että Venäjän korkein oikeus kielsi huhtikuussa koko uskonryhmän, mikä teki seurakuntien kokoontumisesta laitonta.

Yhteensä Helsingin jäähallissa järjestettävään konventtiin osallistuu nelisentuhatta ihmistä, kaikki eivät ole Venäjältä tapahtumaan tulleita, vaan Suomessa asuvia venäläisiä.

Jehovan todistajien mukaan aluekonventit kokoontuvat vuosittain, kaksi niistä järjestetään Helsingissä, kaksi Tampereella ja yksi Oulussa. Näissä viidessä Suomen aluekonventissa on Jehovan todistajien tiedottajan Veikko Leinosen mukaan yhteensä noin 20 000 osallistujaa.

– Venäjäkielisiä konvetteja meillä on järjestetty aiempinakin vuosina, mutta tämänkertaiseen on tullut aika paljon ihmisiä Venäjältä. Monet Jehovan todistat ovat tulleet tänne, koska konvettia ei voinut siellä pitää, kertoo Leinonen.

Helsingissä on Leinosen mukaan toimintaa 17 eri kielellä ja syksyn mittaan Suomessa järjestetään vielä muun muassa ranskan, kroaatin ja thain kielisiä pinempiä konventteja.

– Aluekonventeissa on tismalleen sama ohjelma eri puolilla maailmaa. Kaiken kaikkiaan konvetteihin osallistuu noin 20 miljoonaa ihmistä, Leinonen toteaa.