– Tesoman nuori kesäreportteri Meeri Järvi

Kesäkuun alussa juhlittiin monessa tesomalaisessa kodissa ylioppilaaksi tai ammattiin valmistunutta nuorta.

”Nyt kun tuo kolmen vuoden uurastaminen koulun penkillä on ohi, voin vain olla tyytyväinen nähdessäni sen kantaman hedelmän. Lukuisat oppitunnit, kurssit ja kokeet ovat takanapäin, mutta jano uuden oppimiseen ei ole sammunut. Uusi koulupaikka, armeija ja oman elämän rakentaminen ovat seuraavia koitoksia edessäni. Odotan jo innolla tulevaisuuden tuomia haasteita, kokemuksia ja onnistumisia. Odotan myös epäonnistumisia, sillä ne ovat mielestäni elämän suuri anti. Ilman epäonnistumisia olisi vaikea tuntea tämänhetkistä iloa menestyksestäni kirjoituksissa. Epäonnistumiseni saavat onnistumisen tuntumaan hyvältä.” – Samuli, ylioppilas 2017.

Moni tesomalainen valmistui tänä keväänä ammattiin, ylioppilaaksi tai molempiin. Itse valmistuin lähihoitajaksi ja ylioppilaaksi.

Fiilis valmistumisesta on todella ristiriitainen. On ihanaa, kun on suorittanut taas yhden koulun loppuun, mutta haikeaa jättää kaverit ja jäädä niin sanotusti tyhjän päälle. Edessä on suuret valinnat. Joko kouluun tai töihin, tai välivuoden pitäminen.

Moni lähtee valmistumisen myötä muualle asumaan opiskeluiden perässä, kun taas osa jää kotikonnuilleen. Jokaiselle on kuitenkin edessä suuria muutoksia. Se sama tuttu kaveriporukka jää taakse ja yhteyden pitäminen voi olla hankalaa. Vanha koulu vaihtuu ehkä uuteen ja sen opettelemiseen menee taas oma aikansa.

Muutos on kuitenkin hyvä ja kannustava. Meillä on elämä edessä ja voimme tehdä miltei mitä vain. Tesomalainen Tessa, ylioppilas 2017, on päättänyt pitää välivuoden tehdäkseen töitä ja rentoutuakseen, kunnes jatkaa seuraavaan kouluun.

Minusta on aika siistiä, että valmistuin juuri sinä vuonna, kun Suomi täyttää 100 vuotta. Se tuo mielestäni lisää kunnioitusta tämän vuoden valmistuneille. Valmistuminen on kuitenkin aina iso ja tärkeä asia. Meidän tulee siis olla ylpeitä suorituksestamme, vaikka numerot eivät olisikaan ihanteellisia. Me olemme tehneet töitä sen eteen ja ansainneet sen. Meidän tehtävä on kannustaa muitakin valmistumaan ja hyödyntää oppimiamme asioita.

Onnea kaikille valmistuneille!