TWITTER

AJATUS

Tesoma-portaali on Tesoman alueen yhteinen internetsivusto, joka kokoaa tietoa Tesomasta, sen julkisista ja yksityisistä palveluista, tapahtumista ja harrastusmahdollisuuksista.

Portaali tarjoaa alueen toimijoille ja asukkaille sähköisen osallistumis-, vaikuttamis- ja keskustelukanavan. Tesomalla toimiville yhdistyksille, yrityksille ja taloyhtiöille se voi toimia oivana esittäytymispaikkana.

Tesoma-portaali toteutetaan yhteistyössä alueen asukkaiden, yhdistysten ja yritysten kanssa. Katselet parhaillaan portaalin ensimmäistä perusversiota. Tätä alustaa on tarkoitus lähteä yhdessä muokkaamaan.

LISÄTIETOJA:

Projektikoordinaattori
Johanna Kurela
p. 040 139 1539
johanna.kurela(at)tampere.fi

Sähköasentaja Lauri Lyly on lajinsa viimeisiä Suomen eliitissä – yliopistokoulutus muuttunut pääsyvaatimukseksi korkeaan asemaan

By |30.7.2017|

Tampereen Frenckellinaukion Keskusvirastotalosta pitäisi löytyä harvinaisuus suomalaisessa eliitissä. Massiivisessa talossa ei kuitenkaan näytä olevan yhtään työntekijää paikalla heinäkuun lopussa ja ovetkin on laitettu lukkoon. Lopulta harvinaisuus astuu esiin ja avaa [...]

Tampereen sadekesä oli liikaa: jätteenkäsittelyn sadevedet eivät mahtuneet viemäriin

By |28.7.2017|

Tampereen Tarastenjärven jätteenkäsittelyn vedet eivät ole viime viikkoina mahtuneet alueelta johtaviin viemäriputkiin. Jätekeskuksen suoto- ja valumavesiä on tämän takia ajettu pumppuautoilla lähistölle Tasanteen alueelle, jossa ne on purettu viemäriin johdettavaksi [...]

Huonoa tuuria Valkeakoskella: ensin uimarannan sulki veneen pilssivesi, sitten sinilevä

By |28.7.2017|

Valkeakoskella Apian uimaranta suljettiin lähes vuorokaudeksi torstaina havaitun öljyvahingon jäljiltä. Pelastuslaitos kävi aamulla poistamassa vedestä öljyntorjuntapuomin, ja iltapäivällä ranta voitiin avata uudelleen. Tosin nyt rannassa on jonkin verran sinilevää, eikä [...]

Tasanteen alueella harmaita hulevesiä

By |28.7.2017|

Tarastejärven jätteenkäsittelylaitoksen hule- ja suotovesialtaiden tyhjennystä on toteutettu imuautoilla. Nämä jätevedet on ajettu Rusthollinkadulla sijaitsevaan jätevesikaivoon, josta ne johdetaan Tasanteen jätevedenpumppaamolle. Tasanteen jätevedenpumppaamolta nämä vedet johdetaan edelleen Viinikanlahden jätevedenpuhdistamolle.Lue lisää

Ammattiliitto Pro mukaan työnvälitykseen – Tieto avoimesta työpaikasta suoraan työttömän taskuun

By |28.7.2017|

Ammattiliitto Pro lähtee mukaan työnvälitykseen ja avaa uuden Täsmätyöpaikat -palvelun syksyllä. Palvelua pilotoidaan jo elokuusta alkaen ICT-alalla pääkaupunkiseudulla. Käytännössä tieto avoimesta työpaikasta kilahtaa suoraan työnhakijan matkapuhelimeen. Nykytekniikka on mahdollistanut perinteisen [...]

Öljyläiskä sulki Valkeakosken Apian uimarannan

By |27.7.2017|

Hätäkeskus sai iltapäivällä kello 15 aikoihin tiedon, että Valkeakosken Apianlahdella kelluu parin sadan neliömetrin läikkä öljyä tai jotain muuta ainetta. Läntti oli havaittu lentokoneesta. Pelastuslaitos kiiruhti paikalle selvittämään tilannetta. Pian [...]

Kyy luikerteli yöllä asuntoon Ylöjärvellä – Pelastuslaitos: soita hätänumeroon, jos et itse uskalla siirtää käärmettä

By |27.7.2017|

Kyykäärme luikerteli yön aikana rivitaloasuntoon avoimesta takaovesta Ylöjärven Myllymäentiellä. Yöllinen vierailu paljastui, kun asukas meni torstaiaamuna keittiöön ja huomasi käärmeen lattialla. Asukas hälytti apua, ja Pirkanmaan pelastuslaitos kävi siirtämässä käärmeen [...]

Kaupunki – Haiharan taidekeskuksen vuotuinen teemanäyttely

By |27.7.2017|

Elokuussa Haiharan taidekeskuksessa nähdään ajankohtaista nykytaidetta esittelevä näyttely Kaupunki. Näyttelyssä on tilaisuus nähdä rinnakkain jo ansioituneiden tekijöiden sekä nuorten, nousevien taiteilijoiden teoksia.Lue lisää

Sokea koodari näkee koodin mielessään puuna – ”Ei kannata pelätä haasteita vaan kohdata ne”

By |27.7.2017|

Ohjelmistosuunnittelija Tuukka Ojalan, 23, työpisteen tunnistaa helposti harmailla sermeillä jaetussa avokonttorissa. Työpöytää eivät hallitse suurikokoiset näytöt, ja hiirikin puuttuu. Ojala ei niitä tarvitse, sillä hän työskentelee tietokoneellaan kuulonvaraisesti. Tuukka Ojala [...]

Suomalaisten heinäkuuhun mahtuu monia muistoja: ”Meinasin paahtua hengiltä!” – ”Kaatosateita tuli päivästä toiseen”

By |27.7.2017|

Aina heinäkuu ei vastaa odotuksia, mutta luo samalla mieleenpainuvia muistoja. Heinäkuuhun mahtuu aurinkoa ja sadetta, töitä ja lomaa. Kun suomalainen lähtee kesälomalle, hän suuntaa yhä usein mökille. Siellä mieli lepää [...]