Suomen Kuvalehti kertoi torstaina, että Tampereen yliopiston entiset teatterin ja draaman tutkimuksen opiskelijat syyttävät entistä opettajaansa seksuaalisesta häirinnästä. Lehden mukaan ryhmä opiskelijoita on koonnut muistion vuosituhannen vaihteessa tapahtuneesta häirinnästä.

Opiskelijoiden mukaan teatterin ja draaman tutkimuksen silloinen professori Panu Rajala ei puuttunut opettajan käytökseen pyynnöistä huolimatta, ja syyllistyi itsekin häirintään.

Yle pyysi Panu Rajalaa kommentoimaan lehdessä esitettyjä asioita. Toimittaja Mari Vesanummi tavoitti Panu Rajalan puhelimitse perjantaiaamuna.

Miten vastaat näihin syytöksiin?

– Eikö sinustakin tunnu vähän huvittavalta tällainen taannehtiva jahti? Pitääkö tätä farssia nyt jatkaa – mutta koitetaan.

Kommentoit, että ei voi saavuttaa täydellistä nuhteettomuutta – miten tämän selität?

– Se on minusta täsmällisesti sanottu. Ei teatterialan opiskelu ole pyhäkoulua, jossa kaikki menee mallisääntöjen mukaan.

Olet siis sitä mieltä, että säännöistä ei teatterialalla voi pitää kiinni?

– Ei ole sellaista säännöstöä, joka toteutuisi aina, harjoituksissa ja opetuksessa.

– Minun työni oli pääasiassa luennointia ja seminaarien pitämistä, opinnäytteiden tarkistamista. En voinut niitä [teatteritutkimukseen liittyviä käytännön teatteriesityksiä ja kokeita] kovin tarkkaan seurata, koska minulla oli omat teoreettisemmat opetushankkeeni käynnissä. Enkä voi vastata siitä, mitä tapahtui varsinaisissa harjoituksissa.

– On aivan mahdotonta kontrolloida, että kaikki sujuu joidenkin jälkeenpäin asetettujen sääntöjen mukaisesti. Ei silloin kukaan puhunutkaan tällaisista käytökseen viittaavasta säännöstöistä. Tiesin kyllä, että muutamat opiskelijat valittivat tai esittävät kritiikkiä joistain opetuksen piirteistä, mutta ne olivat niin vähäisen tuntuisia ne käytännön esimerkit, jotka tuotiin esille, että minulla ei ollut minkäänlaista mahdollisuutta puuttua niihin, kun ei olut mitään konkreettisempaa esitettävää tai näyttöä.

– Parhaana esimerkkinä on se, että sain kirjallisen huomautuksen siitä, että kehaisin yhden seminaarin alussa yhden naisopiskelijan uutta kaunista puseroa. Ajattelin jo silloin, että jos tämä on tällä tasolla tämä heräävä, uusherännäinen käytöksen tarkkailu, niin ei se nyt ainakaan suuria kurinpidollisia toimenpiteitä vaadi – muuta kuin että korjaamme oman käytöksemme ja teemme niin kuin toivotaan, eli emme kiinnitä huomiota opiskelijoiden ulkoasuun, kun se ei ole toivottavaa.

Sinua itseäsi syytetään Suomen Kuvalehden artikkelissa seksuaalisista vihjauksista ja ehdotuksista ja humalaisesta lähestymisestä – kuinka vastaat näihin?

– Tällaista en muista enkä usko tapahtuneenkaan. Totta kai juhlissa jotakin [tapahtuu]. En tiedä yhtään sellaista karonkkaa tai juhlaa, missä ei jotakin lähentymistä tai vapaata heittelyä tapahtuisi. Ei voi siis siinäkään olla puritanistista, ehdotonta, siistiä käytösmallia, jota kaikki noudattaisivat.

Opiskelijat uskovat, että jos Kallion lukiossa toimineen ja hyllytetyn [täsmennys: irtisanotun] opettajan käytökseen olisi puututtu jo Tampereen yliopiston aikoina, niin se olisi loppunut. Miten itse näet tilanteen?

– Näin huomattavaa kaukonäköisyyden lahjaa, en todellakaan omaa. En osannut nähdä 20 vuotta myöhempiin tapahtumiin enkä ennakoida niitä.

Hänen käytöksensä ei herättänyt huomiotasi?

– Ei ainakaan minun huomiotani, en saanut mitään konkreettisempaa esimerkkiä tai esitystä, mistä häntä varsinaisesti moitittiin. Eikä häntä juuri moitittukaan. Enemmistö kiitti hänen varsin innostavaa ohjaustyötään silloin.

Jos mietit tilannetta nyt ja katsot tämän päivän silmillä tuota aikaa, niin miltä se vaikuttaa?

– Silloin elettiin eri aikaa kuin tätä nykyistä kireätä aikaa. Silloin oli ehkä vapaampaa, huolettomampaa ja iloisempaa jopa teatterin opiskelu. Ei voida taannehtivaa valoa heittää ja tämän nyt Yhdysvalloissa syttyneen [#metoo] kampanjan kriteereillä arvioida 90-luvun tamperelaista teatteriopiskelua.

Etkö näe, tässä opiskelijat ovat aidosti kokeneet ahdistelua ja tajutaan vasta nyt ja uskalletaan sanoa ääneen?

– Kyllä se on hyvin hidasta tajuamista. Uskon, että jotkut saattavat jostain ahdistua, se on hyvin yksilöllistä. Nyt voi olla kuitenkin muitakin motiiveja tämän asian esiin tuomiseen kuin silloin todellinen elämys tai todellinen kokemus. Tässä kannattaisi harrastaa lähdekritiikkiä ja miettiä ihmisten tilanteita ja motiiveja, tarkoitusperiään.

Kuuntele Panu Rajalan haastattelu täältä: