Tursiannotko Pirkkalassa on niin runsas arkeologinen aarreaitta, että sen kaivauksista pääsee myös yleisö osalliseksi.

Paikka löytyi sattumalta viitisen vuotta sitten, kun Pyhäjärven rantaan suunniteltiin pyörätietä. Kotolahden rannalla on ollut viikinkiaikainen hämäläiskylä, jonka elämää esitellään parhaillaan museokeskus Vapriikissa Tampereellla.

Arkeologisia kaivauksia on tehty Tursiannotkossa joka vuosi. Tutkittavaa riittää vielä pitkälle tulevaisuuteen. Kaivaukset kiinnostavat yleisöä, ja työ vie niin mennessään, että osa pitää illalla melkein hätistää kaivauksilta pois.

Emmi Liinalaakso
Emmi Liinalaakso on toista päivää Tursiannotkossa. Tällä kertaa löytölistalla oli jo palanutta savea ja luunpala.Anna Sirén / Yle

Keskiviikkona innokkaat harrastajat tulivat paikalle yleisökaivauksiin sateesta huolimatta. Edes hankala työasento ja polvien kipeytyminen eivät harmita.

Harrastajien päästäminen ammattilaiskaivauksille palvelee sekä tieteellistä tutkimusta että tuo arkeologiaa tutummaksi.

– Arkeologian työmenetelmät tulevat tutuiksi, ja oman historian selvittäminen ihan konkreettisesti, arkeologi Ulla Moilanen Pirkanmaan maakuntamuseosta sanoo.

Kokonaisen kylän löytyminen on ollut poikkeuksellisen hieno löytö, ja se on osaltaan houkuttanut yleisöä kaivauksille.

– Yleensä rautakaudelta tiedetään kalmistoja. Nyt löydettiin kokonainen kylä. Taloja on ollut ainakin neljä, ja tietysti erilaisia ulkorakennuksia, kertoo Vapriikin tutkija Marjo Meriluoto-Jaakkola.

Tämän kesän kaivauksissa on löydetty mm. lasihelmen ja luuneulan kappaleet. Pirkanmaan maakuntamuseosta kerrotaan, että värikäs lasihelmen kappale ajoittuu viikinkiajan loppupuolelle.

Arkeologinen kaivaus Tursiannotkossa
Sangot ja kihvelit odottivat ottajaansa keskiviikkoaamuna. Yleisökaivaukset ovat niin suosittuja, että varauskirjat täyttyvät alta aikayksikön. Tälläkin kertaa kaikki ilmoittautuneet saapuivat paikalle sateesta huolimatta.Anna Sirén / Yle
Maa-aineen seulontaa arkeologisella kaivauksella Pirkkalassa
Kun kaivajan ämpäri on täynnä, maa-aines seulotaan. Pirkanmaan maakuntamuseon arkeologi Ulla Moilanen (keltaisessa liivissä) opastaa sekä siivilän käytössä että löytöjen noukkimisessa.Katri Rauska / Yle
Kalan nikama kämmenelle
Tämä jäi siivilään: ammoin ateriaksi päätyneen ison kalan nikama. Mistä kalalajista on kyse, selvinnee tarkemmissa tutkimuksissa.Anna Sirén / Yle
Markus Kujanpää
Suomen metallinetsijöiden Pirkanmaan toiminnanjohtaja Markus Kujanpää käväisi Tursiannotkon kaivauksilla. Hänen harrastusuransa huippu osui viime perjantaihin, kun Sastamalasta löytyi harvinainen koristeltu solki rautakaudelta. Löytäjä kuvasi aarretta sellaiseksi, josta ei ole voinut haaveilla edes villeimmissä unelmissa.Anna Sirén / Yle

Lue myös: Viikinkiajan kylässä paiskittiin töitä ja herkuteltiin possunlihalla – Vapriikki vie aikamatkalle vuoteen 1017