– Tesoman Olkkarin koordinaattori Minna Kalli

Olkkari sopii oivallisesti yhdistysten ja harrastusryhmien kokoontumisiin.

Tesoman Olkkari on ollut auki nyt kaksi kuukautta. Avajaisia vietettiin ystävänpäivänä noin sadan vieraan voimin herkutellen, juhlaohjelmasta nauttien ja Olkkarin toimintaan tutustuen. Tesoman katukuvassa Olkkarin avajaiset näkyivät sydänilmapallojen virtana, jota tulvi Ristimäenkadun suunnalta.

Olkkari on kaikkien ja kaikenikäisten tesomalaisten yhteinen tila, jonne voi tulla viettämään aikaa ja osallistumaan järjestettyyn toimintaan.

Olkkari sijaitsee osoitteessa Ristimäenkatu 35, tesomalaisille jo ennestään tutun yhteisötalo Wihreän Puun naapurissa. Tiloihin saa vapaasti tulla tutustumaan! Käy vaikka illalla ikkunan takaa kurkistamassa Olkkariin, jos et heti rohkene astua sisään.

Mitä Olkkarissa voi tehdä?

Olkkarissa järjestetään asiointi- ja palveluneuvontaa, terveystietoiskuja, liikuntaa, käsityöryhmien kokoontumisia ja avointen kerhojen toimintaa. Toiminnoista osa on viikoittaisia ja osa satunnaisia. Avoimet kerhot kokoontuvat säännöllisesti mutta esimerkiksi terveyteen liittyviä tietoiskuja on tarjolla toistaiseksi satunnaisesti. Kaikki Olkkarissa järjestettävä toiminta on pääsymaksutonta.

Tarjonta vaihtelee viikoittain, joten kannattaa käydä säännöllisesti tarkistamassa Olkkarin tapahtumakalenterista, mitä mielenkiintoista on tulossa lähipäivinä.

Olkkarin kalenteri löytyy

  • Tesoman tapahtumakalenterista: www.omatesoma.net/calendar
  • Olkkarin ikkunasta
  • Olkkarissa olevalta ilmoitustaululta
  • Tesoman kirjastosta
  • Tesoman nuorisokeskuksesta

Olkkarin toimintaa järjestää Tampereen kaupungin ja muiden julkisten toimijoiden lisäksi yhdistykset, seurat, ryhmät ja vapaaehtoiset.

Uusia toimijoita otetaan jatkuvasti mukaan. Tila on maksutta käytettävissä avoimeen, kaikille sopivaan toimintaan. Jos siis etsit kokoontumistilaa vaikkapa Italian-matkailuun, suklaan maisteluun tai lyriikkaan hurahtaneelle ryhmällesi ja haluat saada uutta väkeä joukkoon mukaan, niin Olkkari on oikea paikka teille!

Olkkarissa on myös tapahtumia

Tesoman munapuuhun ripustettuja värikkäitä pääsiäismunia taiteiltiin myös Tesoman Olkkarissa. – Kuva Teemu Keskinen.

Olkkari on mainio paikka myös tapahtumille.

Avajaisten lisäksi Olkkarissa on tähän mennessä järjestetty viikon mittainen munanmaalaustempaus. Se oli osa Tesoman suuria munanmaalaustalkoita, missä tesomalaiset maalasivat yhteensä tuhat upeaa munaa kirjaston pihaan pystytettyyn pääsiäismunapuuhun.

Nyt toukokuussa Olkkarissa on Vihreä Tesoma -viikon tapahtumia. Vihreä Tesoma on luontoon, siisteyteen ja kierrätykseen liittyvä tapahtumakokonaisuus. Näihin teemoihin liittyviä tapahtumia järjestetään eri puolilla Tesomaa ja sen lähialueita viikon ajan, 6.-13.5.2017. Osana tätä teemaviikkoa Olkkarissa on ammattijärjestäjän luento ja kierrätys- ja kirpputoripäivä.

Kesällä Olkkariin kaffille ja lautapelejä pelailemaan

Koulujen sulkiessa ovensa Olkkarissa avautuu nuorten ylläpitämä kesäkahvila. Kahvila on jatkoa edellisenä kesänä samassa tilassa olleelle Kotipirtin kahviotoiminnalle.

Kesä- ja heinäkuun ajan Olkkariin voi piipahtaa arkipäivisin kahvittelemaan ja nautiskelemaan paikan päällä leivotuista herkuista. Samalla voi pelailla lautapelejä yhdessä kavereiden tai muiden kahvilavieraiden kanssa. Voiko oikeasti olla sadepäivänä mukavampaa tekemistä kuin pelailla Afrikan tähteä ja mutustella tuoretta korvapuustia?

Taiteilijat, huhuu! Olkkarissa on näyttelytilaa

Olkkarista valmistellaan pienimuotoisille taidenäyttelyille sopivaa tilaa. Pikapuoliin seinät saadaan sellaiseen kuntoon, että ensimmäinen näyttely voidaan avata. Mitään huippuhienoa galleriatilaa ei ole luvassa mutta kuitenkin mukava tila pienimuotoisille taidenäyttelyille.

Nyt siis kaikki valokuvauksen, vesivärimaalauksen tai muun vastaavan harrastajat sekä keräilijät, menkäähän tutkimaan arkistojanne ja kootkaa aineistostanne hieno näyttely! Olkkari tarjoaa maksuttomat tilat kaikenikäisille harrastaja- ja ammattitaiteilijoille sekä keräilyn harrastajille.

Tule tutustumaan Olkkariin!

Olkkariin, sen tarjontaan ja tiloihin saa poiketa tutustumaan. Mottonamme on, että ”meillä on avoimet ovet silloin kun ovet ovat auki”. 🙂

Jos haluat varata Olkkarista tilan ryhmälle tai näyttelylle, ota minuun yhteyttä puhelimitse tai sähköpostitse.

Nähdään Olkkarissa! Tule ja ota se omaksesi.

Minna Kalli, , p. 040 179 8663.