– Minna Leponiemi, Wihreä Puu/Setlementti Tampere ry

Kaikkialla missä on ihmisiä, on myös kohtaamisia. Lyhyitä, pidempiä, ohimeneviä tai pysyvän muiston jättäviä. Paikoissa, tiloissa ja tapahtumissa, kahden kesken tai isommalla porukalla kokoonnuttaessa. Kohtaaminen voi olla sanoihin sidottu, mutta se voi myös rakentua hiljaiseen vuorovaikutukseen tai pieneen ystävälliseen eleeseen vaikkapa hymyn muodossa. Kohtaaminen voi olla yksittäinen tai se voi johtaa johonkin seuraavaan, ryyditettynä tervehdyksellä ”Nähdään!” tai ”Palataan!”

Kohtaamisen lyhyt oppimäärä

Kohdatuksi tuleminen on hyvin subjektiivinen kokemus ja toisaalta sen ”oikeaoppinen suorittaminen” ei kaiketi onnistu kirjoista opiskelemalla. Ihan alkuun tarvitaan kontakti katseella, sanoilla, kuullen tai koskettaen. Kaikilla edellä mainituilla tavoilla toiselle voi viestiä seisahtuvansa hetkeen ja olevansa valmis toisen ihmisen kohtaamiseen. Seisahtuminen voi johtaa vastavuoroiseen vuorovaikutukseen, dialogiin, jonka keskiössä voi olla asia tai ajatusten vaihtaminen. Tärkeimpänä punaisena lankana kohtaamisopissa kuitenkin on olla läsnä ja olla sitä lähtökohtaisesti omasta halustaan.
Kohtaaminen ja kohdatuksi tuleminen on jotain, joka tekee minuun yksilönä vaikutuksen, herättää jonkun tunteen, saa aikaan jonkun reaktion tai ajatuspolun. Parhaimmillaan ja vaikuttavimmillaan se on jotain, joka säilöytyy muistijälkenä minuun.

Elämän kokoisia tarinoita

Pitkään työtä ihmisten keskellä, yhteisöissä Tesoman alueella tehneenä koen olevani etuoikeutetussa asemassa saadessani kohdata erilaisia ja eri-ikäisiä ihmisiä päivittäin.

Yhteisötalo Wihreän Puun arjessa matkan varrella on koettu yhdessä ihmisten kanssa monia hienoja hetkiä ja suuria tunteita, ihan vaan elämästä. Mieleenpainuvia kohtaamisia löytyy niin monia, että yhtä yksittäistä on mahdotonta edes nostaa esiin. Toiminnassa joku on jakanut ajatuksen siitä, että on tullut viikon ensimmäisen kerran henkilökohtaisesti tervehdityksi. Toinen taas on löytänyt juttuseuraa muutoin hyvin hiljaiseen viikkoonsa. Tapahtumien ja yhdessä vietettyjen hetkien myötä on löytynyt uusia tuttavuuksia, jotka ovat lujittaneet osallisten omaa lähiverkostoa.

Matkan varrella olen saanut kuulla tarinoita myös toimitilastamme. Kuinka se on jollekin ryhmäläiselle ollut jossain muussakin vaiheessa elämää tärkeä paikka, edustaen aikuisuutta, palkkatyötä ja kiireistä arkea. Kuinka samassa tilassa toimineessa kaupassa punnittiin ostoksia tai etsittiin pennejä pattereiden alta. Tarinoiden äärelle pysähtyminen, niiden kertojan kohtaaminen, voi opettaa ymmärtämään jotain suuremmista kokonaisuuksista. Siitä miten aikaa ja elämänkokemuksia kerättiin ennen tätä kohtaamisen hetkeä. Ja miten siellä erilaiset kohtaamiset ovat muokanneet niiden tarinoiden päähenkilöiden elämää.

Siispä, kylillä ja keskuksissa, tiloissa ja tapahtumissa: tullaan yhteen, seisahdutaan hetkeen ja törmätään, eikös joo! Tänään ja tulevaisuudessa, ollaan ihmisiä toinen toisillemme.